Päihteet

Alkoholin vaikuttaa terveyteemme kokonaisvaltaisesti

Alkoholin käytön kohtalaisen riskin taso terveillä työikäisillä naisilla on seitsemän annosta viikossa ja miehillä 14 annosta viikossa. Kohtalaisen riskin taso tarkoittaa sitä, että kyseisen rajan ylittyessä juomiseen liittyvät riskit lisääntyvät huomattavasti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tason alittaminen ei merkitse, että henkilö olisi turvassa terveyshaitoilta.

Alkoholin nauttiminen nostaa verenpainetta ja täten altistaa sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksille sekä aivoverenkiertohäiriöille. Alkoholi poistuu maksan kautta, joten pitkä aikainen juominen voi aiheuttaa rasvamaksan synnyn ja lopulta hengenvaarallisen maksakirroosin. Näiden lisäksi alkoholinkulutuksen tiedetään olevan yhteydessä syöpäsairauksiin, muistisairauksiin, verenpainetautiin ja heikentyneeseen immuniteettiin sekä alkoholi voi pahentaa mielenterveysongelmia kuten masennusta ja ahdistusta.

Alkoholissa on paljon kaloreita, joten alkoholin päivittäinen tai viikoittainen käyttö voi aiheuttaa ylipainoa. Koska alkoholissa on runsaasti energiaa, sen käyttö tukahduttaa normaalin nälän tunteen. Tämä aiheuttaa painon nousun, mutta elimistö ei saa tarvitsemiaan tärkeitä ravintoaineita.

Jo kaksi annosta alkoholia heikentää palautumista

Alkoholi vaikuttaa tutkimusten mukaan heikentävästi unenlaatuun. Kun unenlaatu on heikkoa, keho ei pääse kunnolla palautumaan. Tutkimusten mukaan alkoholi hidastaa kehon palautumista stressistä ja vaikutus näkyy jo kahden otetun annoksen jälkeen. Illalla nautittu alkoholi hidastaa palautumista huonontamalla tärkeitä yöunia. Alkoholi nostaa sydämen sykettä ja sykevaihtelu pienenee, jonka vuoksi kehossa on vireystila päällä, vaikka nukkuisimme. Alkoholi pidentää syvän unen vaihetta, joka taas siirtää ja lyhentää tärkeän REM-unen vaihetta. Lyhentynyt REM-uni voi vaikuttaa haitallisesti keskittymiseen ja muistiin. Nimenomaan riittävä ja laadullisesti hyvä unin auttaa kehoa toipumaan stressistä ja antaa keholle ja mielelle jaksamista ja virkeyttä.

Sen lisäksi että miedot alkoholijuomat sisältävät paljon energiaa, alkoholi voi hidastaa rasvanpolttoa kehossa. Kaksi alkoholiannosta hidastaa kehon rasvanpolttoa jopa 73% vähintään kahden tunnin ajaksi.

Lisää tietoa alkoholin vaikutuksesta terveydelle löydät Ehkäisevän päihdetyö EHYT Ry:n sivuilta.

Vinkkejä alkoholin kuluttamisen vähentämiseen löydät tästä. 

Jos koet, että halut tukea, vinkkejä ja motivaatiota alkoholin käytön vähentämiseen, tule mukaan Vertaistervarit-ryhmään!

Huomaa kuitenkin, että Vertaistervarit-ryhmät eivät ole alkoholin käytön vieroitusryhmiä. Jos kaipaat ammattilaisen apua tai näkemystä alkoholin käyttöön, ota yhteyttä Päihdeneuvontaan, joka auttaa maksuttomasti ympäri vuorokauden puhelinnumerossa 0800 900 45.

Henkilö pitää kädessä vesilasia, joka on puoliksi vettä täynnä.

Lisätietoa: Ehyt ry