4. ryhmäkerta

Teema ja tavoite:


Suositus neljännen ryhmäkerran alkuun: Oman tavoitteen ja ryhmäsuunnitelman tarkastelua ennen teeman käsittelyä.

Esimerkki 1. Kokonaisvaltainen hyvinvointi
Ryhmäläiset tutustuvat virtuaalikävelyyn. Lisäksi he pohtivat, millainen olisi itse kunkin terveellinen, ihana päivä.
TAI

Esimerkki 2. Liikkuminen

Ryhmäläiset saavat tietoa ja motivaatiota liikkumisen lisäämiseen arjessa.


Toteutusmuodot:


Aluksi käydään kuulumiskierros. Miten elintapamuutostavoite on toteutunut tähän asti? Onko tarve muuttaa jotain? Ohjaaja kertaa myös ryhmäsuunnitelman. Onko tullut tarvetta muuttaa jäljellä olevien ryhmäkertojen teemoja tai sisältöjä?


Esimerkki 1. Kokonaisvaltainen hyvinvointi
Tavoitteiden ja ryhmäsuunnitelman läpikäynnin jälkeen jatketaan ohjaajan jakamalla MIELI ry:n metsäkävelyllä. Metsäkävelyitä löytyy jokaisesta vuodenajasta, joista on valittu yhdessä tai ohjaajan johdolla ryhmäkertaan sopivin vaihtoehto. Ohjaaja laittaa linkin myös chattiin. Linkit löytyvät ohesta sekä esimerkkikertojen linkkivinkeistä. *MIELI Suomen mielenterveys ry, Hyvän mielen metsäkävely (kevät), *MIELI Suomen mielenterveys ry, Hyvän mielen metsäkävely (kesä), *MIELI Suomen mielenterveys ry, Hyvän mielen metsäkävely (syksy). *MIELI Suomen mielenterveys ry, Hyvän mielen metsäkävely (talvi) Tämän jälkeen kukin pohtii, millainen olisi oma ihana, terveellinen päivä. Ryhmäläiset kertovat lyhyesti vuorollaan, mitä tällainen päivä pitäisi sisällään.


TAI

Esimerkki 2. Liikkuminen
Käydään ohjaajan johdolla läpi *UKK-instituutin liikkumisen suositus ja käydään sen pohjalta avointa keskustelua. Mitä mieltä suosituksista, miten tulee itse liikuttua, mitä voisi vielä lisätä? Noustaan porukalla välillä seisomaan ja tauotetaan istumista lyhyellä taukojumpalla.

Viikkohaasteena jokainen valitsee jonkun suosituspyramidin osan, johon kerryttää liikkumista viikon aikana.


Lopuksi ohjaaja kerää Peukkupalautteen (katso osio Miten meni? Palautteen kerääminen), kiittää ryhmäläisiä ja muistuttaa seuraavan kerran teemasta sekä mahdollisesta viikkohaasteesta tai ennakkotehtävästä. Ohjaaja varmistaa, että kaikki ryhmäläiset ovat poistuneet linjoilta ennen kuin itse poistuu ryhmästä.