7. ryhmäkerta

Teema ja tavoite:

Esimerkki 1. Kulttuuri
Tutustutaan oman alueen kulttuuritarjontaan opastetusti. Pohditaan yhdessä miten kulttuurin ja taiteen kokeminen ja tekeminen vaikuttaa omaan hyvinvointiin.


TAI

Esimerkki 2. Liikkuminen
Tutustutaan oman alueen liikuntamahdollisuuksiin opastetusti. Vertaistervarit-liikuntapelin avulla ryhmäläiset saavat tietoa ja pohtivat vertaiskeskustelun kautta liikkumisen hyötyjä ja vaikutuksia jaksamiseen.


Toteutusmuodot:


Aluksi käydään kuulumiskierros.


Esimerkki 1. Kulttuuri
Tavataan sovitussa kunnan kulttuuritalossa tai kirjastossa. Ennakkoon paikalle pyydetty kunnan työntekijä, kuten kirjastonhoitaja tai kulttuurisihteeri esittelee kunnan kulttuuripalveluja ja perehdyttää kirjaston tarjoamiin palveluihin. Ryhmäläiset ja ohjaavat voivat esittää kysymyksiä. Esittelykierroksen päätteeksi kokoonnutaan sopivaan oleskelutilaan keskustelemaan kulttuurin ja taiteen kokemisen ja tekemisen vaikutuksista omaan hyvinvointiin.

Viikkohaasteena on kulttuurihyvinvointi: Lue, valokuvaa tai maalaa. Käy elokuvissa, näyttelyssä, teatterissa. Koe jotain uutta.

TAI

Esimerkki 2. Liikkuminen
Tavataan sovitussa kunnan liikuntakeskuksessa kuten liikuntasalissa, kuntosalilla, uimahallilla, keilahallilla tai koulun liikuntasalissa. Ennakkoon paikalle pyydetty kunnan työntekijä, kuten liikunnanohjaaja tai jonkin järjestön liikuntavastaava esittelee tiloja ja kertoo kunnan tarjoamista liikkumisen ja tuen mahdollisuuksista. Ryhmäläiset ja ohjaajat voivat esittää kysymyksiä. Esittelykierroksen päätteeksi kokoonnutaan sopivaan oleskelutilaan. Ohjaaja jakaa ryhmän kahteen pienryhmään. Pienryhmät pelaavat yhtä aikaa Vertaistervarit-liikuntapeliä (ohessa vasemalla sekä oppaan liitteissä / materiaalipankissa, liite 11). Ohjaajan etukäteen tulostamat ja leikkaamat väittämäkortit sijoitetaan yhdessä keskustellen pelilaudan oikein- tai väärin-alueelle.

Viikkohaasteena on liikkuminen: liiku itsellesi mielekkäällä tavalla viikon aikana.


Lopuksi ohjaaja kerää Peukkupalautteen (katso osio Miten meni? Palautteen kerääminen), kiittää kaikkia tästä kerrasta, muistuttaa seuraavan viikon tapaamispaikasta, teemasta ja mahdollisesta viikkohaasteesta tai ennakkotehtävästä sekä toivottaa hyvää kotimatkaa.