Neljä kuukautta oppimista – kokemukseni työharjoittelusta

1.10.2021

On aika sanoa hyvästit ensimmäiselle työharjoittelulleni, kun syyskuu päättyy. Ne neljä kuukautta, jotka olen viettänyt Vertaistervarit -hankkeen parissa ovat olleet antoisia ja opettavaisia. Työharjoittelun tavoite olikin oppia, millaista on työelämä sekä kuinka käytän koulussa oppimiani taitoja työelämässä.

Aloitin harjoitteluni toukokuun alussa ja siitä eteenpäin olenkin ollut töissä. Heinäkuu pois lukien, jolloin minäkin pääsin nauttimaan pienimuotoisesta kesälomasta. Olihan se välillä haikeaa istua kotitoimistossa kaikki kauniit hellepäivät. Eniten vaikeuksia tuottivat kuitenkin aamuherätykset, joita varten minua ei ole luotu yhtään. Kesällä kun on tottunut lomailemaan ja nukkumaan kaikkia kouluvuoden univelkoja pois.

Harjoitteluni aikana pääsin kokemaan kaikenlaista, mitä oman alani tehtävissä ei välttämättä kokisi. Pääsin mukaan Muista hyvinvointisi -kiertueelle sekä muihin tapahtumiin. Näin kuinka jalkautuminen on tärkeä tapa tutustuttaa ihmiset hankkeeseen. Sain itsekin mittailla ihmisiltä heidän ihon kosteuttaan sekä esitellä sokeripöytää.

Sosiaalinen media tuli myös entistä tutummaksi harjoittelun aikana. Loin kymmeniä somekuvia ja tekstejä eri aiheista. Hankalinta työssäni varmaan olikin juuri sen oikean kuvan valinta kuvapankista. Siihen saattoi helposti kulua tunti. Kuvia tuli myös räpsittyä välillä itse someen. Some onkin pieni ylpeyden aiheeni.

Olen päässyt kirjoittamaan Psoriasisliiton Ihon aika -lehteen sekä blogiin. Lisäksi olen tehnyt infograafia, tiedotteita, tapahtumailmoituksia, julisteita ja esitteitä. Paljon kaikkea visuaalista ja kirjallista. Asioita, joita olen oppinut koulussa ja joita pääsin soveltamaan työharjoittelussa. Juuri sitä mitä työharjoittelulla haettiin.

Kulunut aika on mennyt ohi hujauksessa. Tuntuu kuin olisin vasta aloittanut harjoittelun. Päätän harjoitteluni hyvillä ja haikeilla fiiliksillä. On ollut hienoa, että olen päässyt tutustumaan järjestö- ja hankeviestintään, jota meillä ei koulussa ole ollenkaan. Eihän sitä tiedä, jos tulevaisuudessa urapolku johtaa samankaltaisiin töihin.

Kiitos Psoriasisliitolle ja Vertaistervarit -hankkeelle. Erityiskiitos ohjaajalleni Marille! <3

Tästä on hyvä jatkaa ja kehittyä tulevaksi viestinnän ammattilaiseksi.


Viestinnän harjoittelija

Hanna Pakanen