Ohjaajaesittelyssä Jutta Varis

21.6.2022

Nainen hymyilee huuhkaja käsivarrellaan

Jutta Varis on tuore Vertaistervarit-ohjaajamme, joka tulee ohjaamaan syksyllä 2022 elokuusta lokakuulle valtakunnallista Vertaistervarit-ryhmää verkossa psoriasista sairastaville.

"Tavoitehan on saada pienillä elintapamuutoksilla psori paremmin hallintaan. Kaikkia virheitä ei tarvitse tehdä itse, kun voimme ottaa opikseen toinen toistemme kokemuksista. Ensimmäisellä kerralla voidaan jutella aihetoiveista ja miettiä, haluatteko suorittaa ryhmätapaamisten välillä hemmottelu-, liikunta- tai ruokahaasteita. Periksi ei anneta, elämän kuuluu olla kivaa. Odotan ilolla, minkälainen porukka ryhmään kokoontuu." Jutta kertoo tulevasta ryhmästään.

Hänet motivoi tänä keväänä Helsingissä järjestettyyn Vertaistervarit-ohjaajakoulutukseemme juuri halu tukea muita. "Olin kärvistellyt psorin kanssa 30 vuotta lähes itsekseni, kunnes sain työterveyshoitajan, joka ohjasi minut kuntoutukseen ja kuntoutuksesta löytyi ohjaajia ja vertaistukea, joiden ansiosta olen nyt tässä. Vertaistervarit-ohjaajakoulutukseen hain, ettei muiden tarvitsisi kärsiä yhtä kauan." Jutta summaa.

Jutan työtausta kondiittorista, elintarviketeknikon kautta elintarviketieteiden maisteriksi sekä kokemukset elintapojen vaikutuksesta hyvinvointiin ovat valtava voimavara, josta hän voi ammentaa ohjaamiinsa Vertaistervarit-ryhmiin. Lisätietoja ja ilmoittautumisen Jutan ohjaamaan syksyn 2022 Vertaistervarit-ryhmään löydät täältä.