Vertaistervarien alkusyksy oli täynnä hyvinvointia

20.9.2021

Vertaistervarit -hanke vieraili monilla eri Pohjois-Pohjanmaan paikkakunnilla elo- ja syyskuun aikana. Vertaistervarit olivat mukana neljässä eri tapahtumassa: Oulaisten Työttömien syyshuolto -tapahtumassa, Muista hyvinvointisi -kiertueella, joka kiersi eri paikkakuntia, Iin Hyvinvointia ruuasta keholle, mielelle ja aivoille -tapahtumassa sekä Oulun Kumppanuuskeskuksen Sykäys-päivässä. Yhteensä tapahtumissa kävi noin 450 osallistujaa.

Oulaisten Työttömien syyshuolto -tapahtumassa Vertaistervarit pitivät unipistettä, jossa jaettiin tietoa unen tärkeydestä sekä vinkkejä hyvään uneen. Unipisteellä pääsi myös pelaamaan unipeliä, jossa piti jakaa uneen liittyviä väittämiä sen mukaan ovatko ne oikein vai väärin. Mukana Oulaisissa oli myös vertaisohjaaja Ari, joka oli myös apuna keskusteluissa ja vinkkien jakamisessa. Oulaisten tapahtuman järjesti Arjen sankarit -hanke.

Muista hyvinvointisi -kiertue kiersi 19 eri paikkakunnalla, joista Vertaistervarit olivat mukana 11. Kiertueella olivat myös Popli ei Pohjois-Pohjanmaan liikunta ja urheilu ry, Pohjois-pohjanmaan muistiyhdistys, Oulun seudun omaishoitajat sekä ODL:n Nainen 45+ -hanke. Vertastervarit esittelivät toimintaansa, kertoivat elintapamuutosten tekemisestä, mittasivat ihon kosteutta sekä jakoivat tietoa sokerista sokeripöydän avulla. Sokeripöydässä osallistujat pääsivät tutustumaan, montako sokeripalaa eri välipaloissa on. Kävijöitä oli riittävästi kullakin paikkakunnalla.

Iissä Hyvinvointia ruuata, keholle, mielelle ja aivoille -tapahtumassa Vertaistervarit olivat Maa- ja kotitalousnaisten kanssa. Maa- ja kotitalousnaiset pitivät aluksi luennon ruuan tuomasta hyvinvoinnista, jonka jälkeen Vertaistervarit vetivät koordinaatiojumpan. Luennon jälkeen osallistujat pääsivät herkuttelemaan dippikasviksilla ja itsetehdyllä dipillä Maa- ja kotitalousnaisten pisteellä sekä mittaamaan puristusvoimaansa Vertaistervarien ständillä. Esillä oli myös kasvisnäyttely, joka esitteli eri värisiä kasviksia.

Kumppanuuskeskuksen Sykäys-päivää vietettiin syyskuun puolivälissä. Mukana oli monia eri järjestöjä. Samalla pisteellä Vertaistervarien kanssa oli Psoriasisliitto sekä Pohjois-Pohjanmaan psoriasisyhdistys. Yhteisellä pisteellä pystyi pelata Oulaisista tuttua unipeliä ja mitata ihon kosteuden sekä tietenkin keskustella elintapamuutoksesta ja hyvinvoinnista.