Vertaistervarit-liveryhmä Kumppanuuskeskus (Oulun keskusta)

Oletko pohtinut elintapamuutoksen tekemistä? Haluatko voida paremmin, edistää terveyttäsi ja ennaltaehkäistä sairauksien syntymistä? Haluatko tukea elintapamuutoksen tekemiseen ja ylläpitämiseen?

Vertaistervarit-ryhmä aloittaa Oulussa 27.9.-15.11.21 maanantaisin klo 17.30-19.00. Ryhmä tapaa yhteensä kahdeksan kertaa kerran viikossa maanantai-iltaisin. Ryhmä on liveryhmä ja ryhmäkerrat järjestetään Kumppanuuskeskuksella (Kansankatu 53, Oulu).


Tavoitteesi voi olla esimerkiksi lisätä liikuntaa, syödä säännöllisemmin, nukkua paremmin tai saada lisätietoa päihteiden vaikutuksesta terveyteen. Vertaistervarit-ryhmässä keskitytään elintapamuutoksen tekemiseen siten, että muutos jäisi pysyväksi osaksi arkea.

Tule mukaan Vertaistervarit-ryhmään!

Vertaisryhmässä tuemme sinua elintapamuutoksen tekemisessä ja omalta osaltasi tuet muita. Saat tietoa ja motivaatiota terveyden edistämiseen. Ryhmän teemoina ovat liikunta, ruoka, uni ja päihteet. Osallistuminen on ilmaista!

Ryhmä on toiminnallinen ja suunnittelet yhdessä ryhmän kanssa ryhmäkertojen sisällöt.

Vertaistervarit-ryhmä on tarkoitettu työikäisille tai juuri eläkkeelle jääneille henkilöille.

Lisätietoa:
vertaistervarit@psorifi

Mari Saukkoriipi 050 532 1619 

www.vertaistervarit.fi/vertaistervarit-ryhmat/

Osallistuminen vertaisohjattuun elintaparyhmään edistää elintapamuutosta

Ilmoittaudu mukaan Vertaistervarit-ryhmään kirjoittamalla alla olevaan tekstikenttään nimesi, osoitteesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Hyväksyn tietojeni tallentamisen Vertaistervarit-hankkeen asiakasrekisteriin. Psoriasisliiton tietosuojaseloste www.psori.fi/psoriasisliitto/tietosuoja/
Kuvassa on lähikuva kahdesta henkilöstä istumassa vierekkäin. Henkilöistä näkyy vain kädet. TOinen henkilö pitää kädessään kahvikuppia. Toisen henkilön kahvikuppi on kuvan etualalla pöydällä.